Marginalia

helmikuu 3, 2007

Primitivismiä aamiaispöydässä

Filed under: Uncategorized — thannikainen @ 10:44 am

Viimeisimmässä Ylioppilaslehdessä oli kustantajani Ville Hytösen kolumni, joka käsitteli kielen myrkyttymistä tyhjänpäiväisillä idiomeilla. Kun tapasin Villen Helsingissä torstaina, keskustelumme liikkui samoilla tiimoilla.

Amerikka on tosiaan tyhjänpuhumisen luvattu maa. Samalla se on postmodernismin luvattu maa. Kun sekä viihdekulttuuri että poliittinen kulttuuri perustuu yhä enemmän fraasien ja retoristen tyhjänpäiväisyyksien toisteluun, tie on auki filosofeille, jotka painottavat merkitysten katoamista ja kielen kelvottomuutta kommunikaation sillaksi.

Amerikkalaisella älymystöllä on tunne, että kritiikkiin ei ole sanoja. Suoraviivainen verbaalinen vastarinta tarkoittaa astumista valtakulttuurin retoriseen peliin, jossa kriitikko saman tien kesytetään ja integroidaan järjestelmään. Joidenkin ratkaisu pulmaan on käyttää kieltä yhä irvokkaammin, riisua se kaikesta merkitykseen viittaavasta ja näin paljastaa konventionaalisen ”keskustelun” järjettömyys. Language-runous, flarf, nonsense, fullsense, pitääkö näitä edes erikseen mainita.

Yhdysvallat on äärimmäisyyksien maa, joten sieltä löytyvät myös äärimmäisimmät oppositioihmiset. Kuinka tällainen kulttuuri voisi olla tuottamatta jotain John Zerzania, jonka esseekokoelmaa ”Running on Emptiness: The Pathology of Civilization” selailin tänään aamiaista syödessäni.

Sille enemmistölle, jolle Zerzan ei ole tuttu, esitän lyhyen yhteenvedon. Zerzan on anarkoprimitivisti, jonka mielestä ihmiskunnan suurin virhe on ollut siirtyminen metsästäjä-keräilijäheimoista maanviljelykseen ja edelleen monimutkaisempiin yhteiskuntajärjestelmiin. Zerzan hylkää kaiken symboliseen kieleen perustuvan kommunikaation, joka hänen mukaansa estää ihmisiä kohtaamasta toisiaan suoraan ja on erottanut meidät muusta luonnosta. Sanomattakin lienee selvää, että romukoppaan joutavat myös kaikki teknologia metsästäjä-keräilijöiden primitiivisiä välineitä lukuunottamatta, numerojärjestelmä, uskonto ja taide. Zerzanin essee ”The Catastrophe of Postmodernism” ilmestyi Kerberoksen numeroissa 3/2004 ja 4/2004 minun suomentamanani.

Zerzan on oivallinen postmodernismin kriitikko, ja on turha kiistää, että homo ”sapiens” on sielullis-ruumiilliselta rakenteeltaan huomattavasti soveliaampi heimoelämään kuin metropoliin. Zerzanin analyysi ongelmista on oikea, mutta hänen ratkaisumallinsa, johon verrattuna Linkola ja ”Unbomber” Kaczynski ovat maltillisia reaalipoliitikkoja, tuntuu mahdottomalta jo paperilla.

Tarkoittaisiko esimerkiksi symboliseen representaatioon perustuvasta kielestä luopuminen hyppyä evoluutiossa taaksepäin? Käsittääkseni ihmislajin kehittyneimmillä edeltäjillä oli jo jonkinlainen symbolinen kieli, ja viittomakieltä oppivalla simpanssillakin on periaatteessa symbolifunktio.

Olisi mielenkiintoista tietää, onko Zerzanilla itsellään jonkinlaisia kokemuksia puhtaasta, kieltä ja representaatiota edeltävästä tilasta. Yhdysvaltojen kaltaisessa maassa eläminen voi muuten olla yhtä helvettiä tuollaisen ideologian kannattajalle. Zerzan asuu oregonilaisessa kommuunissa, jossa hänen teoriansa on kuulemma pantu käytäntöön ”tähän mennessä onnistuneimmalla tavalla”.

Entä jos Zerzanin utopia saataisiin jollakin ilveellä toteutumaan globaalissa mittakaavassa? Siirtymävaihe, jossa järjestäytyneet yhteiskunnat romahtaisivat, olisi epäilemättä valtavaa kaaosta. Tämänhetkisestä populaatiosta pitäisi menehtyä ainakin 90%, sillä optimaalinen väkiluku uusprimitivistisellä maapallolla olisi muutamien miljoonien luokkaa. Tämä olisi kaikin puolin vain hyvä asia, mutta minua ainakin harmittaisi taiteen ja tieteen katoaminen. Olen yksinkertaisesti liian kiintynyt monimutkaisemman sivilisaation mahdollistamaan älylliseen ja esteettiseen askarteluun; en vaihtaisi kirjoja, elokuvia ja maalauksia heimoihmisen yksinkertaiseen onnellisuuteen.

Kaikesta huolimatta Zerzania kannattaa lukea. Äärimmäisyydet ovat arvokkaita, koska ne auttavat palauttamaan asiat perspektiiviin, ja Zerzanin sivilisaatiokritiikki harvemmin osuu ohi maalin, vaikkei hänen johtopäätöksiään allekirjoittaisikaan. Lisäksi hän kirjoittaa oikein hyvää asiaproosaa, ja erityismaininnan ansaitsevat esseiden otsikot: ”Why I Hate Star Trek?”, ”Enemy of The State”, ”We All Live in Waco”, ”Domestication News” ja ”How Ruinous Does It Have to Get?”

Mainokset

20 kommenttia »

  1. Paineet blogin aloittamiseen kasvavat, kun nyt jo Timo, sinä viimeisiä saarekkeitamme, aloitit myös. Muistatko keskustelua vuosi sitten Henki&Elämän jälkeen Säijässä aamiaispöydässä, jossa sanoin, että knykyirjailijan velvollisuus on alkaa kirjoittaa blogia eli osallistua sitä-kin kautta keskusteluun, mutta kiivaasti tätä ajatusta vastustettiin jolloin peräännyin, sillä eihän tämä toki voi olla varsinaisena velvollisuutena… Mutta näinpä kävi, että nyt voin lisätä tämän tyytyväisenä niiden blogien listaan, joilla vierailen…

    kommentti Kirjoittanut Vilja-Tuulia — helmikuu 3, 2007 @ 11:32 am | Vastaus

  2. Hei,
    voisitko panna tämän blogisi Blogilistalle? Pitäs päästä tilaamaan.:)
    t. Mrs Morbs

    kommentti Kirjoittanut ruu morbidi — helmikuu 3, 2007 @ 11:10 pm | Vastaus

  3. Jep, Vilja-Tuulia, niinhän se taisi olla. Mutta suot kai minulle ilon olla epäjohdonmukainen.

    Mrs Morbs, miten tämä blogin listalle laittaminen tapahtuu? Olen aika aloittelija blogaamisessa.

    kommentti Kirjoittanut thannikainen — helmikuu 4, 2007 @ 11:45 am | Vastaus

  4. Mene osoitteeseen http://www.blogilista.fi ja sieltä varmaan valikoista löydätkin eteenpäin. Sinne on jätettävä blogin kuvaus ja perustiedot. Voit myös valita asiasanoja, joiden alle blogisi sijoittuu (esim. ihmisoikeudet, kirjallisuus tms.).

    kommentti Kirjoittanut Rita — helmikuu 4, 2007 @ 1:31 pm | Vastaus

  5. Onnea ja menestystä blogillesi, Timo. Alku lupaa hyvää.

    Minäkin olin pitkään blogien vihaaja. Mutta oppiakseni paremmin tuntemaan tämän vihaamani asian, tulin eilen pistäneeksi pystyyn oman blogini.

    http://antiaikalainen.blogspot.com/

    kommentti Kirjoittanut Tommi Melender — helmikuu 4, 2007 @ 6:06 pm | Vastaus

  6. Tämä menee linkkilistalleni juuri nyt. Onnea bloggaukseen.

    kommentti Kirjoittanut S. Liuhto — helmikuu 5, 2007 @ 5:56 am | Vastaus

  7. Jep, Rita ehti selittää ensin. Ootellaan jo innokkaasti! Tervetuloa 🙂

    kommentti Kirjoittanut ruu morbidi — helmikuu 5, 2007 @ 10:12 am | Vastaus

  8. Oikein Timo – blogi vaikuttaa mainiolta.

    Terveiset Belfastista!

    kommentti Kirjoittanut Ville-Juhani — helmikuu 5, 2007 @ 11:43 am | Vastaus

  9. ”Kun sekä viihdekulttuuri että poliittinen kulttuuri perustuu yhä enemmän fraasien ja retoristen tyhjänpäiväisyyksien toisteluun, tie on auki filosofeille, jotka painottavat merkitysten katoamista ja kielen kelvottomuutta kommunikaation sillaksi. ”

    Tää johtuu siitä, että puhutaan tosiaan ”viihdekulttuurista” ja ”poliittisesta kulttuurista” määrittelemättä sitä mitä kulttuuri tarkoittaa. Tiukasti määristeltynä noiden osalta pitäisi puhua antikulttuurista, koska nuo ilmiöt ovat julistamattomassa sodassa kulttuuria vastaan. Ikään kuin tauti, jolla ei olisi nimeä ei luokitusta, vaikka lääkäreiden sukupolvet tunsivat sen jo antiikissa.

    Tämän agentorangen keskellä se itse kulttuuri ei ole oikeastaan muuta kuin muutamien taistelijoiden eloonjäämiskamppailua, ilman orgaanista kasvua, vailla toivoa täyspäisistä seuraajista ja opetuslapsista.

    kommentti Kirjoittanut Sven Laakso — helmikuu 5, 2007 @ 1:57 pm | Vastaus

  10. ”Zerzan hylkää kaiken symboliseen kieleen perustuvan kommunikaation, joka hänen mukaansa estää ihmisiä kohtaamasta toisiaan suoraan ja on erottanut meidät muusta luonnosta. Sanomattakin lienee selvää, että romukoppaan joutavat myös kaikki teknologia metsästäjä-keräilijöiden primitiivisiä välineitä lukuunottamatta, numerojärjestelmä, uskonto ja taide.”

    Tämä ajatus on ilmiselvästi mieletön, eikä kaipaa suurempaa kritiikkiä. Sanon kuitenkin, että sanat, käsitteet, symbolit, asiat, esineet, objektit, teknologia, tai edes sodat itsessään eivät ole hyviä tai pahoja. Kaikki riippuu siitä, ovatko ne kulttuurin vai antikulttuurin palveluksessa. Blogistani voi lukea lisää tätä analyysiä.

    kommentti Kirjoittanut Sven Laakso — helmikuu 5, 2007 @ 2:00 pm | Vastaus

  11. ”Zerzan on oivallinen postmodernismin kriitikko, ja on turha kiistää, että homo “sapiens” on sielullis-ruumiilliselta rakenteeltaan huomattavasti soveliaampi heimoelämään kuin metropoliin.”

    Ainoa ”heimo” johon haluisin kuulua on 12 apostolia. Heimot ovat helposti ammattimaisen kiusaamisen räppääviä yhteisöjä, joiden kanssa tekemisiin joutuessaan jokainen tervejärkinen ihminen harkitsee itsemurhaa, pelkästään siitä syystä että moinen ilmiö voi maailmassa olla mahdollinen.

    Metropolit ovat saasteiden puolesta ongelmallisia, mutta jos kulttuuri olisi metropolin kokoinen, en näkisi metropolissa ongelmaa.

    Kulttuuri kannattaa erottaa tavoista ja tottumuksista, joita epäilemättä on kaikilla luomakunnan olennoilla.

    kommentti Kirjoittanut Sven Laakso — helmikuu 5, 2007 @ 2:06 pm | Vastaus

  12. ”Tämänhetkisestä populaatiosta pitäisi menehtyä ainakin 90%, sillä optimaalinen väkiluku uusprimitivistisellä maapallolla olisi muutamien miljoonien luokkaa. Tämä olisi kaikin puolin vain hyvä asia, mutta minua ainakin harmittaisi taiteen ja tieteen katoaminen.”

    Joo 90% pois olisi iloinen, pikku kilistelyn ja maljapuheen arvoinen teko. Puhdistuksen toteuttaminen käytännössä on eräs monimutkaisimmista älyllisistä kysymyksistä.

    Saksalaisidiootit 1900-luvulla katsoivat jotain rotupiirrettä, ja ajettelivat, että rodusta seuraa kulttuuri, eikä päinvastoin.
    Muusikkona ei oikein voi tällaista filosofiaa hyväksyä.

    Mongolit vallatessaan venäjän laittoivat kristuksenkuvan sillankupeeseen. Kristuksen kasvoihin sylkäisijät lensivät jokeen ilman päätä, muut pään kanssa. Venäläiset ovat myöhemmin kiittäneet tätä selektiivisyyttä.
    Jatkokeskustelussa on esitetty kysymys: kuka on Kristus? Ja vastaväite: täytyisi olla itse Kristus tietääkseen kuka Kristusta oikeasti sylkee kasvoihin.

    Amerikkalaiset pudottivat atomipommin Hiroshimaan. Sen kauemmas ei muinaisen samurain miekan erottelukyvystä voi päästä.

    kommentti Kirjoittanut Sven Laakso — helmikuu 5, 2007 @ 2:19 pm | Vastaus

  13. Heippa, Timo, teki mieleni sanoa pari sanaa, kun tämä jotenkin osuu omaan lehmääni täällä ojassa, jossa kyykin etsimässä mielestäni kriittistä kieltä, jolla käsitellä maailman järjettömyyksiä edes jotenkin järkevästi.

    ”Joidenkin ratkaisu pulmaan on käyttää kieltä yhä irvokkaammin, riisua se kaikesta merkitykseen viittaavasta ja näin paljastaa konventionaalisen “keskustelun” järjettömyys. Language-runous, flarf, nonsense, fullsense, pitääkö näitä edes erikseen mainita.”

    Kaikella ystävyydellä: eihän se näin mene. Sorrut mielestäni (ymmärrettävistä syistä, Amerikka vituttaa) äkkiväärään yleistykseen, joka vihamielisesti suhtautuvan mielessä näyttäisi siltä, ettet ole lainkaan tutustunut näihin suuntauksiin. Näin on ensinnäkin siksi, että esim. ”language-runous” ei ole mikään yksi yhtenäinen liike jonka tarkoituksena on ”riisua kieli merkityksistä”: kyseessä on päinvastoin joukko yksityisiä ihmisiä jotka kukin omalla tahollaan ovat etsineet mm. sitä, mikä ON merkitystä, miten se syntyy ja miten se tapahtuu. Usein kuitenkin kyse on ollut jostain ihan muusta, kuten Bruce Andrewsin runoudessa. Usein kyse on ollut puhtaasti poliittisen runouden luomisesta, vasemmistolaisen näkökulman kautta kirjoittamisesta (esim. Ron Silliman oli ja on marxilainen). Heidät nyt vain on (näinhän kanonisoinnissa aina käy) nuoruutensa yhteyksien tähden leimattu koulukunnaksi, mutta todellisuudessa monet heistä ovat estetiikaltaan täysin päinvastaisia. Susan Howe, Charles Bernstein, Lyn Hejinian, Rae Armantrout…nämä kaikki tyypit ovat hirveän erilaisia, ja vaikka joku Bernstein voi sinun maullasi varustetusta henkilöstä vaikuttaa paskanjauhajalta (sitähän hän juuri ON, newyorkilaisen juutalaisen korostettuun tyyliin, tykkää siitä tai ei), Rachel Blau du Plessisin kaltaista runoilijaa TUSKIN voi pitää nonsensen tai merkityksen purkamisen harrastelijana: hänhän on äärifeministi, joka nimenomaan ETSII kriittistä ja tarkkaa kieltä, jolla sukupuolesta voisi puhua: runoutta, jolla voisi tehdä kirurgintarkkoja interventioita sukupuolipoliittiseen höpönlöpöön. Susan Howe ja Leslie Scalapino puolestaan voisivat tarkkuudessaan ja kirkkaudessaan olla naispuolisia Haavikkoja Talvipalatsin aikoihin. Jne.

    Flarfin kohdalla taas väite siitä, että tarkoituksena olisi riisua merkityksiä ja paljastaa nihilistisesti keskusteluiden järjettömyys, on niin hakoteillä ettei siinä ole edes mitään järkeä. Flarfhan on sama kuin Juha Kulmala, herranjestas. Onks Juha nonsensee? Oletko lainkaan tutustunut kyseiseen liikkeeseen? Sehän on nimittäin juuri äärimmäisen kriittinen ja (varsinkin nykyään” kaukana nonsensestä. Pikemminkin kyseessä on ”scorching irony”, kuten musta orja Frederick Douglass sanoi 1800-luvulla. Täältä voi lukea (myös kriittisiä puheenvuoroja):

    http://epc.buffalo.edu/authors/bernstein/syllabi/readings/flarf.html
    http://jacketmagazine.com/30/index.shtml (Flarf-spessu)
    http://en.wikipedia.org/wiki/Flarf_poetry

    En syytä sinua siitä, ettet ole kiinnostunut flarfista. Aluksi sen kohdatessaan on selvää, että se käy vituttamaan, jos ei kye ”jakamaan vitsiä” niin sanotusti. Mutta flarfissa EI ole kyse vitseistä, enää – ehkä aluksi, yksityisenä sähköpostilistana, aikanaan – mutta jos lukee sellaisia tekstejä kuin Drew Careyn ”Chicks Dig War”, tai Katey Degenteshin runoja, tai K. Silem Mohammadin Deer Head Nation -kokoelmaa, tai

    En sano (koska JAAN mielipiteesi) että amerikkalainen postmodernismi (mitä se sitten onkaan, tämäkin on karkea yleistys) olisi jotenkin syyntakeeton. Mutta mielestäni haukut väärää puuta kun nyt osoittelet amerikkalaista runoutta noin vain sohaisten. JÄrkevään kritiikkiin kai kuuluisi tarkkuus: esimerkkien analysoiminen eikä populistinen taivastelu. Aistin, ettet vain satu pitämään languagesta tai flarfista – että kyse on makuasiasta, jonka politisoit tai jonka haluat oikeuttaa poliittisesti tai moraalisesti. Mikset suostuisi kuitenkin avomielisesti keskustelemaan näiden itsellesi vieraiden tai itseäsi ärsyttävien erilaisten makujen kanssa – jos vaikka paljastuisikin, että ajatte samoja asioita, mutta eri keinoin?

    Tähän liittyy nimittäin toinenkin asia. Yhdysvalloissa flarf on tietenkin saanut jo osakseen valtavaa höykyytystä. Erityisesti Kent Johnsonin ympärillä häärivät vasemmistolaisradikaalit runoilijat ovat kritisoineet sitä juuri tästä sinunkin ajattelusi taustalla ilmeisesti olevasta nihilismin näkökulmasta:

    http://jacketmagazine.com/29/hoy-flarf.html
    http://nftseries.blogspot.com/2006/04/well-you-can-call-yourself-poet-all.html

    Minä olen Tulessa julkaissut henkilökohtaisesti sekä Mohammadia että Johnsonia, koska pidän Johnsonin (selkeästä, suorasta) poliittisesta runoudesta, mutta koen, että se esittää vain yhden näkökulman siihen sairauteen, joka on Amerikka.

    Ja niin edelleen. Olisi siis vaan yleisesti kivaa, jos erilaisia tapoja tehdä asioita ei dissailtaisi tällä lailla ilman perusteluja, tai ainakin jos niin tehdään, tutustuttaisiin ensin hiukan paremmin.

    Mä en nyt haluaisi että tämä juttu henkilöityisi minuun, tai että tästä jäisi se maku että mulla olisi jotain sun poliittisia tai esteettisiä mielipiteitäsi vastaan, koska eihän mulla ole, mä olen vähän liiankin kaikkiruokainen, tykkään kaikesta hyvästä, susta ja Michael Ciminosta ja englantilaisesta romantiikasta ja dadasta ja kahvista ja kissanpennuista, mutta kuten sanoin, mulla on oma tylsä lehmäni ojassa koska olen näitä kokeiluja flarfin kanssa itsekin tehnyt, eli toi tölväisy, myönnetään, kirpaisee. Koska sivumennen siinä tulet piruilleeksi myös mulle.

    Terkkuja,

    Teemu

    kommentti Kirjoittanut Teemu Manninen — helmikuu 5, 2007 @ 2:33 pm | Vastaus

  14. Kiitos kommentista, Teemu.

    Ei languagessa ja flarfissa sinänsä muuta vikaa ole kuin se, etten jaksa lukea niitä, ja voi tosiaan olla, että olen politisoinut makuni tämän asian suhteen. Toisaalta sanoihan jo M.A. Numminen, että vain makuasioista voi kiistellä, kaiken muun voi lukea kirjoista.

    Näiden suuntausten kritiikillä en koskaan ole tarkoittanut, että kaikkien noiden genrejen liepeillä pyörivien runoilijoiden tekstit ovat paskaa. Vielä vähemmän olen tarkoittanut, etteivät languagesta ja flarfista viehättyneet saisi kirjoittaa omannäköistään runoutta. Antaa kaikkien kukkien kukkia.

    Tulevaan esseekokoelmaani sisältyy kirjoitus nimeltä ”Jäähyväiset postmodernismille?” jossa käsittelen näitä asioita tarkemmin. Siitäkin varmaan monet suuttuvat, koska olen niputtanut paljon erityylisiä ilmiöitä yhden kattokäsitteen alle. Myös artikkelini huhtikuussa ilmestyvässä Savukeitaan ”Poetiikkaa” -kirjassa sivuaa siinä käsiteltyjä asioita.

    Lähinnä minua on ärsyttänyt amerikkalaisten suuntausten takana olevat asenteet ja käsitys kielestä. Sano jos erehdyn, mutta eikö language-ihmisiä yhdistä näkemys, että kaikki perinteiset kielen käyttötavat ovat riittämättömiä? Jos kielen rappeutuminen otetaan annettuna sen sijaan että pyrittäisiin ylittämään se yhä tarkemmalla ilmaisulla, eikö silloin alistuta massakulttuurille ja viralliselle totuudelle? Tietysti monet language- ja flarf-lyyrikot etsivät kriittistä positiota kielessä, mutta etsimisestä tuntuu monessa tapauksessa tulevan arvo sinänsä. Onko yhä omituisempien kielenkäyttötapojen keksiminen oikeaa kritiikkiä tai vastarintaa? Minusta se tuntuu lähinnä tämänhetkisen viihdekulttuurin runolliselta toisintamiselta.

    Nytkin olen varmaan tehnyt koko joukon anteeksiantamattomia yleistyksiä. Se on ikävää, sillä ärsyttäähän minuakin aina kun joku sanoo, että Kerberos tai Timo Hännikäinen kannattavat ”anhavalaista modernismia” sen kummemmin määrittelemättä, mitä tämä modernismi on ja miten he sitä kannattavat. Kerberoksessahan on ollut mm. Juhana Vähäsen runoja, jotka ovat 50-lukulaisesta modernismista suunnilleen yhtä kaukana kuin Kupittaa Päivätasaajalta.

    Mutta totta kai ymmärrän, että keskustelua herättääkseen pitää vähän yleistää. Virinnyt keskustelu sitten hyvällä lykyllä purkaa mielipidefakkiutumia.

    kommentti Kirjoittanut thannikainen — helmikuu 8, 2007 @ 10:17 am | Vastaus

  15. Moi,

    ja kiitos sydämellisesti siitä että vastasit sivistyneesti ja rauhallisesti. Se osoittaa esimerkillistä herrasmiesmäisyyttä.

    Tässä olisi varmasti aihetta pitempäänkin keskusteluun, mutta en tiedä, kannattaako sitä jatkaa täällä, kenties sähköpostitse ennemmin. Sanot: ”Jos kielen rappeutuminen otetaan annettuna sen sijaan että pyrittäisiin ylittämään se yhä tarkemmalla ilmaisulla, eikö silloin alistuta massakulttuurille ja viralliselle totuudelle?” Minusta tämä näyttää ensinnäkin niin yleisen tason toteamukselta, että voisin varmuudella sanoa (sen vähän nyt kun olen parin vuoden aikana amerikkalaisen runouden historiaa kaivellut) että lähes jokainen runoilija sielläpäin varmasti jakaa tämän saman käsityksen kanssasi. Se taasen, missä määrin ”yhä omituisempien kielenkäyttötapojen keksiminen” voi olla viihdekulttuurin runollista toisintamista vaikuttaa oudolta päätelmältä – tai ainakin tässä on joitain kätkettyjä premissejä (esim. että viihdekulttuurin kielelle olisi olemuksellisesti ominaista yhä omituisempien kielenkäyttötapojen keksiminen, mikä vaikuttaa ainakin minusta epäselvältä).

    Mutta, sanottakoon että olen kanssasi samaa mieltä jossain määrin tästä taipumuksesta ”toisintaa runollisesti viihdekulttuuria”. Itse vain koen sen olevan erityisesti amerikkalaisen PROOSAN ongelma. Tai ehkä jopa amerikkalaisen IHMISEN ongelma, viihdekulttuuri kun on siellä niin totaalisen läpitunkevaa ettei kukaan siellä VOI olla kirjoittamatta sen sisältä, sen kautta, suhteessa siihen (jos ei eksplisiittisesti sisällön tasolla niin varmasti vähintään implisiittisillä tasoilla ja viimeistään ulkokirjallisesti, oman identiteettiprojektinsa kautta). Olen siis jossain määrin samaa mieltä, mutta itse näen että kyseessä on huomattavasti monimutkaisempi ongelma. Mitä runouteen tulee, se nähdäkseni kuitenkin koskee ainoastaan ja erityisesti vain flarfia (ja joitain noin kolme- nelikymppisten ”post-avant” – grrr – sukupolven runoilijoita).

    Ongelman nimihän on SATIIRI. Jenkeissä on hankalaa satirisoida ilman että satiiri ko-optoidaan (toisin sanoen ironisoidaan, sillä ironiasta on tullut amerikkalaisen viihdekulttuurin keskeinen keino leikata terä kaikelta kritiikiltä) saman tien kapitalistisen merkitystuotannon käyttöön – tai, mikä pahempaa, kapitalistinen merkitysteollisuus on JO käyttänyt samoja keinoja brändipurilaistensa mainoksissa. Tästä on keskusteltu kuitenkin helvetin paljon amerikkalaisen vastakulttuurin piirissä, ja flarf-kollektiivin ratkaisu tähän ongelmaan on ollut (ovat sen tunnustaneetkin) dadaismin ratkaisu…joka joskus onnistuu, joskus ei. Mutta etenkin naisrunoilijoiden kohdalla se on tuntunut onnistuvan. Naisten flarfista vaan täällä ei varmasti kukaan tiedä mitään…

    Mitä tulee languageen, pitäytyisin edelleen siinä, ettei voida sanoa OLLENKAAN että language-ihmisiä yhdistäisi se tai tuo näkemys kielestä.
    ”Language”, jos sitä tarkastellaan stereotyyppisesti, enkä minä ainakaan kiellä etteikö sitä voisi tarkastella siten, vaikuttaa tietenkin juuri yhä omituisempien kielenkäyttötapojen keksimiseltä, mutta samalla tavalla anhavalainen modernismi vaikutti sen kriitikoista käsittämättömältä, samalla tavalla schönbergiläinen säveltäminen, samalla tavalla free jazz, samalla tavalla uuden aallon elokuva Ranskassa aikoinaan… Mutta on kai sanottava, että jonkin asian, johon ei viitsi tai halua syystä tai toisesta paneutua, nivominen käteväksi stereotyypiksi jonka sitten voi laittaa ratsastamaan kaikilla muilla omilla keppihevosillaan on aina hauskaa. Minäkin olen tehnyt sitä ysäriläisen runouden kustannuksella omaksi häpeäkseni ja riemukseni. 🙂

    Se, mitä language on, no, oman vajavaisen tulkintani mukaan: ranskalaisen jälkistrukturalismin käsittelemistä ja sovittamista amerikkalaisen runouden ”toiseen modernismiin” (eli Gertrude Steinin, Louis Zukofskyn, George Oppenin ja muiden uudelleen löydettyyn runouteen). Ja ihan varmasti samalla tavalla kuin kirjallisuustieteessä jenkkilässä Yalen koulukunnan kohdalla, languagen piirissä tehtiin ylilyöntejä tämän vastaanoton suhteen, uskottiin tosissaan näitä ranskalaiseen tapaan heitettyjä dramaattisia onelinereita kuten ”kielen ulkopuolella ei ole mitään” ja että kieliopin vallankumous on sosiaalisen vallankumouksen ehto jne. Täytyy muistaa että ne olivat MARXILAISIA, hard-core marxilaisia, suuri osa, Ron Silliman ja muut. Kyse oli todellakin läpeensä poliittisesta runoudesta: kielen käsitteleminen oli konkreettista (näin uskottiin) vallankumouksellista toimintaa. Mutta se mitä esimerkisi Yalen idiootit eivät tehneet, ja mikä mielestäni pelasti languagen piiriin luetut runoilijat, oli oman perinteen suhteuttaminen ulkopuoliseen vaikutteeseen. Language on parhaimmillaan amerikkalaisen pragmatismin perinnettä: tehdään kokeita ja katsotaan mikä toimii. Eikä kaikki toimi, tietenkään. Mutta edelleen: juuri kokeilemisesta seuraa, ettei languagea oikein voi niputtaa koulukunnaksi. Jokainen runo on uusi kokeilu. (Mistä toki seuraa hiukan ärsyttäväkin ”pakko” keksiä jatkuvasti jotain uutta.)

    Itse olen aina ajatellut, että ne saattaa PUHUA kaikenlaista tuubaa manifesteissaan tai esseissään, mutta se mitä pitää lukea ovat teokset itse. Ei mulle uppoa kovinkaan suuri osa niiden teksteistä, mutta jotkin Sillimanin teokset ovat ihan Juhana Vähästä, ja Bernsteinin parhaat naurattavat kyllä ainakin mua. Bruce Andrews taitaa olla oma suosikkini:

    The situation has a situation
    Electro-convulsive opinions eat us
    Pig brink dollarization, the marriage of money gobble gobble money
    Profit margin american cream dream cultures of vultures
    A social predicament, the losers are self-preoccupied
    Jellyfish FBI — are you a vending machine?
    Who fights the free? — at least the exploited ones have a future
    Dayglo ethics, corporate global chucksteak
    Lose the flag, nightstick imitation value goosing me
    Estados Unidos, suck o loaded pistol
    Scale model blonde — zoloft, paxil, luvox, celexa
    Need money? — it’s easy, it’s simple
    Dot-commie foreskin arrevederci
    Hot mark-up johnny on the spectacle
    You as the human labor saving device
    Culture, please — all very non-missionary
    Massive doses of dog tranquilizer — to stop being reeducated
    Hostesss of the ecosystem
    Supoena the rocket so angsty
    Self-catapulting PFC shimmy
    Stiletto, spice it up — live & die for the hell of it
    Viva las vegans

    Tuo pätkä täältä: http://www.theeastvillage.com/t11/andrews/p1.htm.

    Tällaista…

    Ilomieltä,

    Teemu

    kommentti Kirjoittanut Teemu Manninen — helmikuu 8, 2007 @ 2:09 pm | Vastaus

  16. ”Entä jos Zerzanin utopia saataisiin jollakin ilveellä toteutumaan globaalissa mittakaavassa? Siirtymävaihe, jossa järjestäytyneet yhteiskunnat romahtaisivat, olisi epäilemättä valtavaa kaaosta. Tämänhetkisestä populaatiosta pitäisi menehtyä ainakin 90%, sillä optimaalinen väkiluku uusprimitivistisellä maapallolla olisi muutamien miljoonien luokkaa. Tämä olisi kaikin puolin vain hyvä asia, mutta minua ainakin harmittaisi taiteen ja tieteen katoaminen. Olen yksinkertaisesti liian kiintynyt monimutkaisemman sivilisaation mahdollistamaan älylliseen ja esteettiseen askarteluun; en vaihtaisi kirjoja, elokuvia ja maalauksia heimoihmisen yksinkertaiseen onnellisuuteen.”

    Zerzanin utopioista en tiedä, mutta miehen käytännön ehdotukset toimintatavoista nykytilanteessa tuntuu tähtäävän nimenomaan populaation massakuolemien vähentämisen suuntaan. Zerzan on puhunut työnjaon (division of labor) vähentämisestä, ja korostanut miten tärkeää olisi siirtyä ravinnohankinnassa enemmän paikallisiin ratkaisuihin ja metodeihin, joiden avulla voidaan tuottaa pienellä maa-alueella suuria määriä ravintoa ilman teollisen ruoantuotannon energiankulutusta ja ympäristörasitusta.

    Pienellä vilkaisulla huomaa modernin teollisuusyhteiskunnan ruokahuollon olevan täysin kestämättömällä pohjalla, ja pienetkin häiriöt jossain tämän monimutkaisen ketjun osissa saattavat johtaa globaaliin teollisen ruokahuollon totaaliseen kaaokseen ja sitä kautta massiivisiin kuolleisuuslukuihin kun ulkoapäin tuotavasta ravinnosta riippuvaiset kaupungit joutuvat kohtaamaan nälänhädän ja tiheään aliravittuun väestöön kohdistuvat kulkutaudit. Tällainen skenaario on täysin mahdollinen, jopa todennäköinen, välittämättä siitä mitä primitivisteiksi itseään kutsuvat haluavat tai tekevät.

    Käytännössä primitivistien käytännön ehdotukset ovat pitkälti ruokahuollon tuomista yhteisön ja yksilön tasolle, ja yhteisöllisyyden uudelleen löytämistä niin ettei se rajoitu pelkästään vain ihmisiin, vaan myös ekosysteemiin laajemmin, niin että jälleen tiedostetaan se luonnossa vallitseva herkkä tasapaino ja keskinäisriippuvuus (sivilisaation yksipuolisen hyväksikäytön vastapainona), joka kyllä monissa akateemisissakin teoksissa tiedostetaan varsin hyvin, mutta johon ei käytännön ratkaisua teollisen yhteiskunnan puitteissa tulla saamaan.

    Itse en koe symbolisuuden kritiikin välttämättä tarkoittavan kaiken symbolisuuden (musiikin, kielen, taiteen) ehdotonta torjumista, vaan pikemminkin sen tiedostamista ettei esimerkiksi symbolinen puhutuilla käsitteillä tapahtuva kommunikaatio ole ainoa kommunikaation muoto, sekä sen tarkkailemista miten symbolisuus meihin vaikuttaa. Tällä hetkellä en kuitenkaan käytännössä koe symbolisen kritiikillä olevan paljoa muuta kuin teoreettista mielenkiintoa.

    Itsekään en mielelläni vaihtaisi kirjoja ja elokuvia pois, mutta jos katsotaan mitä kaikkea niiden ylläpitäminen vaatii, niin kestävän ja tasa-arvoisen elämänmuodon vallitessa niille ei paljoa olisi sijaa. Niiden tarvitsema teollinen infrastruktuuri (ja paperiteollisuuden metsähakkuut) ja varsinkin elokuvien tarvitsema korkeateknologinen teollisuus siihen liittyvine lieveilmiöineen, kuten kaivosteollisuus ja alkuperäiskansojen tuhoaminen, ovat asioita jotka ovat paraikaa ajamassa planeettaa kohti ennennäkemätöntä ekokatastrofia (tai pikemminkin elämme sitä katastrofia parhaillaan). Vaikka ajatus elämästä ilman kirjoja ja elokuvia tuntuu nyt kauhistuttavalta, tulee myös tiedostaa näiden sivilisaation aitojen ihanuuksien yhteys laajamittaiseen kolonialismiin ja ympäristötuhoihin.

    Kiitos muuten loistavasta kirjoituksesta. Koen vain itse, että tuo tässäkin rivien välistä paistava näkemys siitä, että primitivistit haluavat miljardien ihmisten kuolevan, on olkiukko, vaikkakin ymmärrettävä ja yleinen sellainen. Käytännössä suurin osa primitivisteistä etsii keinoja pelastusveneiden rakentamiseen sellaisen laivan upotessa, johon niitä ei suunnitteluvaiheessa välitetty ottaa mukaan.

    kommentti Kirjoittanut Joona Kauppi — huhtikuu 28, 2007 @ 10:42 am | Vastaus

  17. Se vielä jäi mainitsematta että ei tässä mielestäni pitkään aikaan tarvitse kirjoista ja elokuvista luopua, vaan tarkoitin sitä että niiden laajamittaisen tuotannon ylläpitäminen voi pidemmän päälle olla hankalaa ja ehkä oraalinen kirjallisuus korvaa kirjoitetun ajan myötä. Eli en mitään kirjarovioita ja olemassa olevien kirjojen lukemisesta kieltäytymistä suinkaan kannata 🙂

    kommentti Kirjoittanut Joona — huhtikuu 28, 2007 @ 3:51 pm | Vastaus

  18. And who does not wish to pay for a hosting, is urgent here – the best free web hosting!

    kommentti Kirjoittanut netsearchworld.com — Touko 26, 2009 @ 2:09 am | Vastaus

  19. The friend recommended recently a good free web hosting, all the same the best service among the free!

    kommentti Kirjoittanut yourhostsearch.com — Touko 26, 2009 @ 4:22 pm | Vastaus

  20. John Zerzanilla voisi olla aika paljon sanottavaa Pentti Linkolan ajatuksiin. Linkola esimerkiksi olettaa, että totalitaarinen yhteiskunta on automaattisesti ekologinen, silloinkin kun luonnonsuojelu ei kuulu sen viralliseen ohjelmaan, koska ihmisten järjestelmällinen kyykyttäminen estää heitä tekemästä mitä haluavat. Zerzan vastaisi tuohon epäilemättä, että ihmisten itsetoteutuminen ei voi saada merkittävässä mittasuhteessa tuhoisia muotoja ei-teknologisessa ja liikkuvassa metsästäjä-keräilijöiden yhteisössä, jonka on lisäksi pakko pysyä melko pienenä selvitäkseen. Toiseksi hän sanoisi, että me elämme jo nyt diktatorisessa systeemissä, jossa ihmisten mahdollisuudet vaikuttaa elämismaailmansa rakenteeseen ovat hyvin rajoittuneet, ja tämä on paremminkin kiihdyttänyt luonnon tuhoutumista kuin estänyt sitä. Samoin Zerzanilla voisi olla paljon kommentoitavaa Linkolan agraarikulttuurin siunauksellisuutta koskeviin käsityksiin.

    Zerzanin kautta olen havainnut epäsuorasti yhden erittäin mielenkiintoisen ristiriidan Linkolan ajattelussa. Siinä missä Zerzan korostaa villiyden ja kesyttämättömyyden arvoa niin anarkismin kuin ekologisesti kestävän elämänkin näkökulmasta, Linkolalla tätä teemaa näkee vain hänen maalailemissaan kauniissa luontokuvissa. Sen sijaan yhteiskunnallisella tasolla kesyttömyys on ekofasistille tietenkin kuin myrkkyä. En ole myöskään ainoa, joka on kiinnittänyt huomiota vieraantuneeseen kieleen, jolla Linkola tapaa käsitteellistää luonnon temppeliksi tai pyhätöksi, josta hänen kaltaisensa poikkeusyksilö voi hakea rauhaa ja runollista innoitusta. Zerzan näkee taas luonnon koko olemassaolon ydinmehuna, jotain mitä ei voi säilöä lasikuvun alle linkolalaisen ekologisesti valistuneen sivistyneistön viihteeksi.

    Hyvin erikoinen ristiriita minusta, koska jos Linkola kerran arvostaa villiä luontoa, miksi hän haluaa eristää ihmisen sen yhteydestä? Miksi hän haluaa pitää kiinni organisoidusta yhteiskunnasta sen sijaan että palauttaisi ihmisen takaisin luontoon, missä hän ei voi koskaan saada aikaan sellaista tuhoa kuin sivilisaation piirissä? Lyhyesti: miksi Linkola kannattaa sivilisaatiota? Siksikö, että ekologia on hänelle lopultakin vain porkkana, jolla hän yrittää legitimoida paluun johonkin 30-luvun porvarilliseen agraaridiktatuuriin, jossa sivistyneistö nauttii luonnon innoittamasta taiteesta samalla, kun täydellisen kyykytetty työväestö raataa pelloilla? Tällaista Runo-Suomea hän ainakin avoimesti nostalgisoinut kirjoituksissaan.

    kommentti Kirjoittanut Kalevi — lokakuu 31, 2009 @ 3:49 am | Vastaus


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: