Marginalia

helmikuu 7, 2007

Antihumanistisia mietteitä

Filed under: Uncategorized — thannikainen @ 11:36 pm

Olli Hyvärisen ”Vielä kerran tulee toisenlainen aika” on valittu vuoden aforismikirjaksi. Onnea Ollille, sitkeä ja ahkera kirjoittaja on viimein saanut tunnustusta.

Tunnustusta tai vähintäänkin huomiota ansaitsisi myös Hyvärisen esseekokoelma ”Vain tosi on kaunista”. En ole nähnyt siitä muita arvosteluja kuin omani, joka julkaistiin viime vuoden viimeisessä Parnassossa. Kirjassaan Hyvärinen tunnustautuu realistiksi. Pystyn sen hyväksymään, koska hän määrittelee realisminsa riittävän väljästi. Teesi, että kirjailijalla on lupa ja velvollisuus sanoa mitä silmiensä edessä näkee ja mitä siitä ymmärtää, on kieltämättä vastaansanomaton.

Oma ongelmani on vain se, että ymmärrän koko ajan vähemmän. Objektiivinen todellisuus on olemassa, mutta yhä harvempi näyttää elävän siinä.

Pitää vain lukea lehtiä löytääkseen eläviä todisteita siitä, ettei ihminen ole ainakaan järkiolento. Siis jos joku vielä todisteita kaipaa. Ekokatastrofin on täytynyt tulla hengittämään niskaan, ennen kuin kaikki ovat alkaneet puhua siitä. Luultavasti sen täytyy kävellä ylitsemme ennen kuin sanoista siirrytään tekoihin. Lueskelin taannoin Ulkopolitiikka-lehteä. Siinä oli brittiläisen tutkijan terävä artikkeli ilmastonmuutoksesta rinta rinnan hourupäisen, talouskasvun tärkeyttä korostavan sepustuksen kanssa.

Oikeisto haluaa torjua ilmastonmuutoksen pelastaakseen talousmallin, joka on meidät tähän suohon saattanut. Vasemmisto taas haluaa liian monia hyviä asioita samanaikaisesti. Vai miten muka voisimme samaan aikaan nostaa kansalaispalkkaa, auttaa kehitysmaita ja pysäyttää ekokatastrofin?

”Ihmiset ovat hulluja ja tyhmiä, älä unohda sitä ikinä”, neuvoi ystäväni Jussi S. En ole unohtanut, todellisuus ei anna minulle sellaista mahdollisuutta.

Erno Paasilinna sanoi, että hyvä taide on aina ihmisen puolella. Uskoin siihen joskus, en enää. Paasilinna on erinomainen kirjoittaja, muttei mikään toisinajattelija vaan pohjimmiltaan aika sovinnainen humanisti, vaikka pukikin sanottavansa lakonisen happamaan asuun. Hänen humanisminsa johti toisinaan aivan absurdeihin ratkaisuihin: hän paasasi köyhien puolesta 1980-luvulla, kun Suomessa ei ollut ainuttakaan köyhää.

Nykyään luotan enemmän dokumenttielokuvien tekijään Errol Morrisiin, joka sanoi haastattelussa:

”Humanistinen taide mainostaa ihmisen hyveitä. Mutta entä jos ihmiskunta on syvältä? Eikö sitä voi haluta auttaa ihmiskuntaa, tätä kovaonnista lajia, ja silti vihata ihmistä? Onko pakko aplodeerata ihmisen voittokululle? Sehän on kauheaa katsottavaa.”

Toisaalta en usko, että ihmisvihaa tai ihmisrakkautta on olemassa muuten kuin epämääräisinä asenteina. Pentti Linkola, joka on valmis vähentämään väestöä bakteriologisella sodankäynnillä ja rajoitetuin ydiniskuin, itkee jokaisen puolitutunkin kuolemaa. Itse olen saanut tappouhkauksia eräältä tunnetulta filantroopilta ja pasifistilta.

Kaikkia ihmisiä ei ehdi eikä jaksa rakastaa tai vihata. Suurimpaan osaan lähimmäisistä suhtaudumme pakostakin välinpitämättömästi. On tutkittu, että yksilö ehtii elämänsä aikana tutustumaan korkeintaan sataanviiteenkymmeneen ihmiseen. Se on aika suppea otos koko tästä kuuden miljardin porukasta, ja näistä 150 onnettomastakin ehdimme tutustua syvällisemmin vain pieneen osaan.

Mainokset

12 kommenttia »

  1. Oma arvosteluni Hyvärisen esseekokoelmasta on muistaakseni tulevassa Nuoressa Voimassa – minua tuossa realismin korostamisessa häiritsi se, että Hyvärinen itse ei suostu sallimaan muiden nähdä maailmaa silmiensä edessä sellaisena kuin se heille näyttäytyy, vaan heidän tulisi katsoa kaikkea niin kuin Hyvärinen kaiken näkee. Objektiivisesta todellisuudesta sen verran, että siinä eläminen vaatii kansaloisilta liikaa pitkän tähtäimen ratkaisuja verrattuna lyhyen tähtäimen voittoja tarjoavaan illuusion maailmassa elämiseen – valinta on tehty helpoksi kun tulevat sukupolvet ovat joka tapauksessa turmiossa ihmisten mielissä.

    kommentti Kirjoittanut Ville-Juhani Sutinen — helmikuu 8, 2007 @ 9:27 am | Vastaus

  2. Sama piirre (dogmaattinen, maailman menestyjiin ja syrjäytettyihin jakava maaailmankuva) on minua Hyvärisessä nyppinyt, vaikka hän toki hyvin kirjoittaakin. Hänestä voi lukea myös blogistani.

    kommentti Kirjoittanut Rita — helmikuu 8, 2007 @ 10:10 am | Vastaus

  3. Öh, ihmisen hyvyyteen uskova valistukseen liittyvä humanismi koki kriisinsä viimeistään ensimmäisen maailmansodan jälkeen. No, marxilaisuus adoptoi idealistisen ihmiskuvan, mutta sekin on kokenut omat kriisinsä.

    Niin että mistä humanismista sinä oikein puhut?

    kommentti Kirjoittanut herra Nutz — helmikuu 8, 2007 @ 2:27 pm | Vastaus

  4. Humanismilla tarkoitin ihmiskeskeistä ajattelua yleensä. Siis oppia, jonka mukaan ihminen on jostakin syystä absoluuttisesti hienompi, kiinnostavampi ja arvokkaampi kuin paviaani tai käpytikka. Oppiin kuuluu myös ajatus, että ihminen on itse ja ilman ulkopuolisen auktoriteetin tukea kykeneväinen määrittelemään arvonsa ja muokkaamaan itseään ja ympäristöään täydellisempään suuntaan. Ihmisen huonot puolet eivät johdu hänestä itsestään vaan epätäydellisistä olosuhteista, joita pitää parantaa.

    Laajasti ajatellen tällainen humanismi sai alkunsa renessanssissa. Bysanttilaisessa ja keskiaikaisessa kulttuurissa ajateltiin vielä aivan oikein, että ihminen on rajoittunut, vajavainen ja alhainen otus, joka tarvitsee kuria ja perinnettä ollakseen edes jotenkin siedettävä.

    Ei humanismi ole mihinkään kadonnut, vaikka se ehkä elääkin lopullista kriisiään. Siitä vain puhutaan eri nimillä, kuten edistyksestäkin. Esimerkiksi paljon kohkattu biotekniikka edustaa viime kädessä tähän asti suurinta inhimillistä hybristä, halua sekaantua luonnollisen maailmanjärjestyksen perimmäisiinkin sopukoihin.

    kommentti Kirjoittanut thannikainen — helmikuu 8, 2007 @ 10:39 pm | Vastaus

  5. Bioteknologian voi ajatella edustavan ihmiskunnan suurinta teknistä edistyneisyyttä tällä hetkellä, mutta humanismia tuskin. Jos tieteitä – ja maailmankuvia – ajatellaan, niin humanistiset tieteet ja Edward O Wilsonin sosiobiologia alkoivat kehittyä omiksi selittäviksi maailmankuvikseen jo 1800-luvulla. Biologian ja humanismin maailma ovat erkaantuneet toisistaan, ja hyvä niin. Ne sekoittuvat korkeintaan joissakin yksittäisissä lähestymistavoissa maailmaan.

    kommentti Kirjoittanut Rita — helmikuu 9, 2007 @ 6:24 am | Vastaus

  6. ”Bioteknologian voi ajatella edustavan ihmiskunnan suurinta teknistä edistyneisyyttä tällä hetkellä, mutta humanismia tuskin.”

    Suomessa toimii järjestö nimeltä Suomen Transhumanistiliitto. He suhtautuvat positiivisesti biotekniikkaan ja ajattelevat, että suurinta humanismia on se, että ihminen pääsee sormeilemaan omaa geeniperimäänsä ja siten ”valitsemaan ja päättämään omasta kohtalostaan”.

    kommentti Kirjoittanut thannikainen — helmikuu 9, 2007 @ 9:30 am | Vastaus

  7. Joo, mutta minä puhuinkin humanistisesta ja sosiobiologisesta paradigmasta, en mistään yksittäisistä järjestöistä, käytännön esimerkeistä. Abstraktiot ja konkretia erillään.

    Tuo esimerkki kuulostaa vain hyvin vaaralliselta. Olkoon ihminen sellainen kuin on, manipuloimatta.

    kommentti Kirjoittanut rita — helmikuu 9, 2007 @ 9:34 am | Vastaus

  8. Nyt vasta älysin yhdistää Kilpailevan lajin muistomerkkiin tämän blogin pyörittäjän, ja sillähän tuo humanismisuhdekin kirkastuu.

    Kiinnostaa kysyä, olitko itse ensin humanisti vai antihumanisti; missä törmäsit ympäristökysymykseen ja ketä ajattelijoita pidät itsellesi tärkeinä silloin tai edelleen (onhan tok niinkin, että ympäristökysymys on selvä jokaiselle ihmiselle heti kun vain joku/jokin tiputtaa suomukset silmiltä)?

    Luonnontiedetaustaisella ekologialla on tapana moittia humanismia syypääksi luontosuhteen vinksahtamiseen; jotkut filosofit taas ovat nähneet nimenomaan laskevan/pakottavan luonnontieteellisen ajattelun alkuperäiseksi syyksi. Yhtä kaikki, länsimais(t)en ajattelu(je)n historian penkominen tuo vastauksia/kysymyksiä.

    kommentti Kirjoittanut herra Nutz — helmikuu 10, 2007 @ 10:55 pm | Vastaus

  9. Pahoittelen viivästynyttä vastausta.

    Ennen ajattelin humanistisesti, siis ihmiskeskeisesti siinä mielessä, että pidin tärkeimpinä ja polttavimpina niitä ongelmia, joita ihmiset toisilleen aiheuttavat. Ajattelin myös, että kaiken mielekkään filosofian lähtökohta on ihmisyksilö eikä niinkään ihminen lajina tai maapallon elämä kokonaisuudessaan.

    En enää pidä tällaista lähtökohtaa mielekkäänä. Ihmisen erityisasemaa on vaikea perustella, ja ihmisten toisilleen aiheuttamat kärsimykset ovat pahimmillaankin pieniä verrattuna siihen totaaliseen tuhoon, jota olemme saaneet aikaan muissa elämänmuodoissa. Ihmiset sotivat keskenään ja tappavat ja pahoinpitelevät ja hyväksikäyttävät toisiaan, mutta tällainen käytös on lopultakin poikkeuksellista. Useimmiten ihmiset ovat edelleen ystävällisiä toisilleen.

    Tietysti ihminen on pakostakin erityisen huomion kohteena kaikessa ajattelussa, antihumanistisessakin, koska ihminen on niin merkittävässä asemassa lajina. Mutta on puhdasta ylimielisyyttä olettaa, että hän olisi jostakin saanut oikeuden korottaa itsensä arvojen mittapuuksi. Taiteen ja ajattelun – joiden välille en haluaisi tehdä kovin suurta eroa – ei välttämättä tarvitse olla ”ihmisen puolella” niin kuin Paasilinnan maksiimissa. Voi myös asettua muiden elämänmuotojen puolelle ihmistä vastaan, tai sellaisen järjestelmän puolelle joka hillitsee ja pitää kurissa ihmisen pahimpia puolia.

    Alun perin tutustuin lähemmin ympäristöajatteluun Pentti Linkolan esseekokoelmien ”Toisinajattelijan päiväkirjasta” ja ”Johdatus 1990-luvun ajatteluun” kautta. Tärkeitä kirjoja ne toki ovat vieläkin, samoin kuin G.H. von Wrightin myöhäistuotanto, joka pitkälti sai minut määrittelemään suhteeni humanismiin uudelleen. Ympäristökysymyksessä minulle tärkeitä kirjoittajia ovat sittemmin olleet myös Konrad Lorenz, Edward O. Wilson ja Eero Paloheimo.

    Tuo mainitsemasi pointti luonnontieteellisen ajattelun laskevuudesta ja pakottavuudesta on tietysti huomionarvoinen. Jäykin sosiobiologinen kirjoittelu (kuten television luonto-ohjelmatkin) esittää eläinten elämän pelkkänä lisääntymisenä ja saalistamisena, jonkinlaisena geneettisenä survival-pelinä. Metaforat otetaan usein ihmisten liiketoiminnasta, eikä tällainen ajattelu juuri osoita halua samaistua muihin luontokappaleisiin.

    kommentti Kirjoittanut thannikainen — helmikuu 14, 2007 @ 10:12 pm | Vastaus

  10. Kiitoksia. Kaikenlaisten Miten kirjani ovat syntyneet -matrikkelien sijaan voisi toivoa tällaista Miten kohtasin ympäristökysymyksen -kirjoituskokoelmaa. Kirjoituspalkkion toivossa hyväuskoiset kirjailijat joutuisivat kohtaamaan ympäristökysymyksen ja saisimme lukea kauhun- ja luhistumiskokemusten täyttämän antologian.

    Olen jossain vaiheessa joutunut ajattelemaan, teoretisoimaan, että jos ihmistä ei olisi, ei olisi kukaan laskeskelemassa ja ihmettelemässä biodiversiteettiä jne. Mutta kun tuoreeltaan istuin eräässä seminaarissa jossa esiteltiin kaavioita ns. bioenergiasta – yksi pointti oli siinä, että Venäjän valtavat metsävarannot otettaisiin ”tehokkaaseen” käyttöön (malli Suomesta tietty) bioenergiaksi, ja siten vähennettäisiin öljyn, ydinvoiman jne. käyttöä. Aloin voida pahoin ja tulla taas siihen radikaaliin johtopäätökseen että nyt kaiken ekologian on tähdättävä ihmisen välittömään hillitsemiseen. Ja tuo bioenergiaesimerkki siinäkin mielessä, mitä on ns. tilastollinen luonnonsuojelu. Seuraavaksi ruvetaan kai keinotekoisesti kääntämään jokien virtauksia ympäristösyistä, poraamaan tulivuoria jne. Perustapa suhtautua luontoon ohjailtavana koneena tulee johtamaan vielä käsittämättömiin seurauksiin.

    Linkolan ajattelun ja kirjoitustavan voima on (muun ohella) siinä, miten hän säälimättömästi ja ”systemaattisesti” tekee tyhjäksi kaikkinaisen optimismin (lue: kompromissin).

    kommentti Kirjoittanut herra Nutz — helmikuu 16, 2007 @ 9:23 pm | Vastaus

  11. niin, tai ’miten kohtasin pahuuden’ so. ympäristökysymyksen
    ”””””haluta auttaa ihmiskuntaa Ja silti (siltä näyttää) vihata Ihmistä””
    Miten totta!

    kommentti Kirjoittanut ti le — helmikuu 27, 2007 @ 6:53 am | Vastaus

  12. [url=http://hotsearch.biz/Prozac.html]Prozac[/url]

    kommentti Kirjoittanut ovmjwrapiv — tammikuu 19, 2009 @ 4:11 am | Vastaus


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: