Marginalia

helmikuu 8, 2007

Hajamietteitä ennen junamatkaa

Filed under: Uncategorized — thannikainen @ 11:43 pm

Aamulla matkustan Tampereelle. On Vilja-Tuulia Huotarisen kirjan julkistaminen ja Henki & Elämä -festivaali.

Tampere erottuu Suomen kahdesta muusta suuresta kirjallisuuskaupungista. Siellä on aktiivinen kirjallisuuselämä, mutta kirjailijat pitävät matalampaa profiilia kuin helsinkiläiset ja turkulaiset kollegansa. Siellä on Kirjo-lehti ja pienkustantamo SanaSato, muttei sen aktiivisempaa omaa julkaisutoimintaa. Tamperetta leimaa individualismi: kirjailijat julkaisevat aktiivisesti kukin tahoillaan, mutteivät linnoittaudu paikallisten kustantamojen, lehtien ym. yhteisöjen ympärille. He eivät myöskään vaikuta kovin nurkkapatrioottisilta eikä heistä ole luotu stereotypioita. Vai puhuuko kukaan ”Tampereen koulukunnasta”?

Ehkä matalaan profiiliin ja individualismiin on syynä se, että suurin osa tamperelaisista kirjailijoista on yli 35-vuotiaita ja asemansa vakiinnuttaneita. J. K. Ihalainen, Risto Ahti, Juha Siro, Kari Aronpuro… Kaupungista puuttuu nuorempi kirjallinen väki, jolla on painetta saada äänensä kuuluviin ja joka luo siten tiettyä dynamiikkaa.

Tämä ei missään nimessä ole huono asia. Melkein kaikessa valitsen staattisen mieluummin kuin dynaamisen, vanhan mieluummin kuin nuoren, ja riittävän kirjava kirjallinen elämä on aivan mahdollista luoda meteliä pitämättä.

Ystäväni palautti lainaamansa Thomas E. Ricksin kirjan ”Fiasco: The American Military Adventure in Iraq”. Pitäisi itsekin lukea se loppuun, ensimmäiset sata sivua olivat erittäin kiinnostavat.

Muistan, miten Irakin sodan aattona juttelin samaisen ystävän kanssa yliopistolla. Hän ihmetteli, että kun hänen kaltaisensa valmistumaton historianopiskelijakin ymmärtää, ettei Irakin operaatiosta tule kuin suuri sotku, niin miten voi olla, etteivät korkeasti koulutetut ja poliittis-sotilaallisesti kokeneet USA:n johtajat sitä tajua.

Patenttiselitykset Yhdysvaltain operaatiolle murenevat käsiin kun tosiasioita alkaa tarkastella. Marxilainen ”kuningas öljy” -selitys vuotaa, koska Irakin taloussaarron aikana Saddamin hallinnon oli pakko myydä öljyä länteen pilkkahinnalla saadakseen lääkkeitä ja muuta humanitaarista apua. Öljytoimitukset alkoivat kangerrella ja öljyn hinta nousta vasta miehityksen jälkeen, kun vastarintaliike ryhtyi räjäyttelemään öljyputkia.

Yleensäkin on virhe ajatella, että Yhdysvaltain johto suunnittelee toimiaan vain dollarinkuvat silmissä. Tosiasiassa Bushin hallinto on täynnä suuria idealisteja, jotka tosissaan uskovat, että heidän ajamansa maailmanjärjestys tuo autuuden kaikille kansoille ja ovat valmiita ajamaan sitä eteenpäin vaikka väkisin.

Paul Wolfowitz ei ole ahne juutalainen bisnesmies vaan visionääri ja maailmanparantaja, joka haluaa levittää uusliberalismin ja demokratian ilosanomaa. Hän liputti innokkaasti Irakin valtauksen puolesta jo Persianlahden sodan aikaan, kun kyynisemmät reaalipoliitikot katsoivat, että suurempi aineellinen hyöty saadaan pysäyttämällä hyökkäys.

Irakin sodan alussa idealismi (joka nyttemmin on tosiasioiden edessä rapistunut) ulottui pyramidin huipulta sen pohjalle. Sodan aattona toimittaja kysyi hyökkäyskäskyä odottavalta merijalkaväen aliupseerilta, miksi tämä oli matkustanut maapallon toiselle puolelle käymään sotaa. Aliupseeri vastasi kirkkain silmin puolustavansa isänmaataan.

Edellä sanottu ei tarkoita, ettei Irakin sodan arkkitehdeillä olisi ollut myös itsekkäitä motiiveja vaikuttamassa. Motiiveilla on myös taipumus samentua ja sekoittua toisiinsa. Mutta heidän liikkeellepaneva voimansa ei ollut kylmä laskelmointi, vaan hämärä ideologia. Juuri siksi he ovat niin vaarallisia, kuten idealistit aina.

Mainokset

3 kommenttia »

  1. Kommentoisin oikeastaan kirjoituksesi jälkimmäiseen osaan, ensimmäinenhän onkin enemmän sisäpiiriläisen näkemystä tilanteesta. Maallikon pohdinnoilla ei olisi paljoa enää annettavaa.

    Tosin maallikon ovat seuraavatkin, ehkä vain enemmän pohdittuja. Minua todella ihmetyttää, miten minusta on kehittynyt sodanpuolustaja. Kuitenkaan en voi olla olematta sitä, sillä mielestäni vaihtoehdot Yhdysvaltain nyt käymälle sodalle ovat vielä vastenmielisempiä. Tuskin mikään terve mieli voisi pitää isä aurinkoista esittänyttä Husseinia, tai uskonnoksi naamioitunutta fasismia neoconien tarjoamaa demokratiaa parempana vaihtoehtona.

    Tai mistä minä tiedän. Itse nyt vain satun tykkäämään enemmän yhteiskunnista, joissa voi myös sanoa ei. Se on varmaan jotain geneettistä.

    Joskus aikoinaan, olinko edes vielä syntynytkään, kysyi isäni veljeltään, tappaisiko hän isäni ja hänen puolisonsa, jos vallankumous sitä vaatisi. Veli vastasi kirkkain silmin, kuten idealistit aina.

    kommentti Kirjoittanut SL — helmikuu 13, 2007 @ 12:01 am | Vastaus

  2. En kyllä pysty mitenkään uskomaan, hyvä SL, että nämä olisivat ainoat vaihtoehdot – totta on, että vaihtoehtojen mahdollisuudet olisi tullut rakentaa jo aiemmin, ennen kuin mentiin näin pitkälle, mutta syy sodan puolustamiseen ei voi olla siinä, että vaihtoehtoja ei näe. Yleensäkään mitään ei voi mielestäni puolustaa sillä argumentilla, että sille ei juuri nyt ole näkyvissä vaihtoehtoa – yhteiskuntaa voi ja pitää aina kritisoida, vaikka ei olisi suoralta kädeltä tarjota valmista vaihtoehtoista järjestelmää (vasta vallankumous vaatii sitä) …tästä tuli Kermaneukun (http://sohvannurkka.blogs.fi/) kanssa taannoin keskustelua ja lainaankin hänen kommenttiaan vaihtoehtojen etiikasta: ”Järjestelmässä on perustavanlaatuisia virheitä, joten järjestelmä tulisi vaihtaa. On kuitenkin parempi korjata paskan junan rikkinäinen jarru kuin ajaa täyttä päätä rotkoon.” – voidaan siis tehdä jotain, vaikka kaikkea ei voida kerralla muuttaa… Jenkit taas ovat siksi lyhtynäköistä väkeä, että he haluavat täyttää lautasensa mainostauon aikana ja ehtiä vielä takaisin viihteelle, siksi heidän mielestään on oikeutettua ryhtyä sotaan, valtavaan taloudelliseen mobilisointiin, joka ei kuitenkaan koskaan toimi niin kuin pitäisi; ruokaa spillataan lattialle, maidot on olleet maassa jo tovin… eli kyllä tämä isä talous on vähintään yhtä irvokas kuin viiksissään sympaattinen pappa-saddam – raha ei vanhene, sitä ei voi enää vierittää valtaistuimeltaan, eikä sitä vastaan voi edes käydä sotia (ainoastaan sen puolesta) – talousvalta on diktaattori, josta eroon pääseminen ei käy solmun käänteessä, hang in there.

    kommentti Kirjoittanut Ville-Juhani — helmikuu 13, 2007 @ 7:51 am | Vastaus

  3. sinä kutsut sitä hämäräksi
    ideologiaksi, no sitä se takuulla on, mutta miten se voi olla ideologiaa

    kommentti Kirjoittanut ti le — helmikuu 27, 2007 @ 6:43 am | Vastaus


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: