Marginalia

helmikuu 22, 2007

Erään taistelun kuvaus

Filed under: Uncategorized — thannikainen @ 11:32 pm

Kävin katsomassa Clint Eastwoodin uuden ohjauksen ”Kirjeitä Iwo Jimalta”. Elokuva kuuluu niihin, jotka katsoo mielellään kerran, mutta Eastwoodilta olisin odottanut jotakin enemmän. Hyvin rakennettu draama, haalea, lähes mustavalkoinen väritys ja puistattavat taistelujaksot vakuuttavat, mutta sittenkin ”Kirjeitä Iwo Jimalta” on vain sotaelokuva. Se ei nouse taideteoksen tasolle.

Jos elokuva olisi rajattu vielä tiukemmin japanilaisten puolustajien näkökulmaan, se olisi ollut tehokkaampi. Nyt kamera hyppää hetkittäin hyökkäävien amerikkalaisten vinkkeliin ja mukaan on saatu pakolliset kohtaamiset vangiksi joutuneiden vihollissotilaiden kanssa, joiden tarkoitus on alleviivata sitä itsestäänselvyyttä, että sodan osapuolet ovat samanlaisia ihmisiä jotka univormun väri erottaa toisistaan. Hyvä ratkaisu olisi myös ollut poistaa elokuvasta musiikki kokonaan; se olisi vähentänyt häiritsevän paatoksellisuuden puoleen.

Kun Steven Spielberg mullisti taistelukuvauksen ”Pelastakaa sotamies Ryanissa”, hän teki samalla genrelle karhunpalveluksen. Sen jälkeen markkinoille on tullut paljon sotaelokuvia, joiden suurimmat taiteelliset ansiot ovat käsivarakameralla kuvatuissa kaoottisissa taistelukohtauksissa. Se ei kanna pitkälle, jos muut jaksot tuntuvat pakolliselta täytteeltä.

Ehkä useimpien sotaelokuvien varsinainen ongelma on realistinen esitystapa. Se, että yritetään antaa uskottava kokonaiskuva sodankäynnin todellisuudesta. Kokonaan toiselle tasolle nytkähtävät sellaiset teokset, joissa sotaa kuvataan myyttisesti tai sielullisena kokemuksena: Francis Ford Coppolan ”Ilmestyskirja. Nyt.” ja ennen kaikkea Elem Klimovin ”Tule ja katso”. Tai sitten realismi pitäisi viedä äärimmilleen, kylmän pidäkkeettömäksi raportoinniksi. Stanley Kubrick saavutti jotakin sen kaltaista ”Full metal jacketissa”.

Tuo mainitsemani Klimovin elokuva nousee liian harvoin esille missään. Aikanaan jossakin elokuvalehdessä, jonka nimi ei nyt muistu mieleen, oli kriitikoiden listat kymmenestä parhaasta sotaelokuvasta, eikä kukaan listannut sitä.

”Tule ja katso” saattaa olla ainoa koskaan tehty pasifistinen sotaelokuva. Yleensä sodanvastaiset elokuvat tukehtuvat omaan sanottavaansa tai esittävät kaikesta moralisoinnistaan huolimatta sotimisen jotenkin jännittävänä, houkuttelevana. Klimovin elokuva ei moiseen sorru, mutta sitä ei olekaan tarkoitettu sodanvastaiseksi. Siinä ei ole mitään tendenssihakuista, se esittää asiat paljaina, ja juuri siksi katsojassa herää ahdistus, kauhu ja suru. Silti ”Tule ja katso” on erittäin esteettinen ja herkkä. Se on siis paradoksi elokuvien joukossa, toteuttaa jotakin perin juurin ristiriitaista ja lähes mahdotonta.

Kokonaan toinen kysymys on, pitääkö sotaelokuvan tai muun sotaa kuvaavan taiteen välttämättä olla sodanvastaista. Joillekin harvinaislaatuisille yksilöille sota on ollut spirituaalinen kokemus, ilmeisesti jonkinlaista ”täydempää olemassaoloa”. Yksi näistä outolinnuista on saksalainen kirjailija Ernst Jünger, jonka ensimmäinen suomennettu teos ”Marmorijyrkänteellä” ilmestyi vastikään. Jüngerille ensimmäisen maailmansodan kokemukset olivat jonkinlaista henkistä kilvoittelua ja jalostumista; ja täytyy muistaa, ettei hän ollut psykopaatti tai epämääräinen seikkailija, vaan erittäin sivistynyt ja avarakatseinen ihminen. Jüngerin sotapäiväkirjojen ”In Stahlgewittern” suomennosta on tuskin lähiaikoina odotettavissa, kirja täytynee tilata netistä.

Mainokset

11 kommenttia »

  1. Muistettakoon kuitenkin, että sodanvastainen tai pasifistinen elokuva, jossa osittain kuvataan sota jollain tapaa houkuttelevana (tai annetaan katsojan samaistua jollain infantiililla tasolla tappamisen nautintoon), sitten osoitetaan sen mahdottomuus ja paradoksaalisuus, saattaa onnistua hyvinkin luomansa ristiriitaisen vaikutuksen johdosta.

    Mitä tulee sodan spirituaalisesti kokveiin, niin voitaisiinko heidän sanoa olevan eräällä tapaa tällaisen erikoisajan ”nyrjäyttämiä” – tarkoitan sitä, että sota saattaa olla monelle jopa turvapaikka siinä ristiriitaisessa mielessä, että se ainakin tarjoaa jotain todellista ja varmaa absurdin epävarmaski muuttuneen elämän sijaan; tällöin sotatilasta luopuminen ja arkielämään palaaminen olisi tietenkin äärimmäisen raskas kokemus, kenties mahdotonta, jos kykenee tuntemaan ainoastaan sodan kautta.

    Päivitän tänään myöhemmin itsekin erään elokuvakirjoituksen blogiini, tällä kertaa elokuvan kuvakielestä – ai niin, ja jos kukaan ei häiritse kaljoilla, niin alan kirjoittamaan ”Linnuista” sitä esseetä Kerberokseen.

    kommentti Kirjoittanut Ville-Juhani — helmikuu 23, 2007 @ 7:54 am | Vastaus

  2. Eastwoodin elokuva vielä katsomatta.

    Ville-Juhanin kommentti on hyvä, niin varmaan tuo pasifismin logiikka sotaelokuvissa toimiikin. Toisaalta ”pasifistiset” sotaelokuvat kaatuvat siihen, että paradoksin tajuavat vain ne, joilla on sen tajuamiseen riittävät edellytykset. Infantiilin katseluvaihtoehdon mahdollistaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että iso osa porukasta katselee elokuvaa vain siinä mielessä – pasifismi jää taka-alalle.

    Olenpa kuullut jopa väitettävän, että esim. Full Metal Jacket olisi pasifistinen sotaelokuva. Onpa joo… Sodanvastaisuus tai väkivallan vastaisuus ovat vain tekosyitä, joiden varjolla fiksukin ihminen voi nauttia taistelukohtausten jännityksestä ja väkivallan estetiikasta. Vähemmän fiksun ei tarvitse edes etsiä tekosyitä, sen kun nauttii vaan…

    kommentti Kirjoittanut penjami — helmikuu 23, 2007 @ 5:41 pm | Vastaus

  3. Hyvät kommentit sekä Ville-Juhanilla ja Penjamilla.

    Tuollaiseen paradoksin logiikkaan pasifistisen sotakuvauksen pitäisi pyrkiä, mutta monilta siltä pohjalta ponnistavilta puuttuu rehellisyyttä myöntää sodan kiehtovuus. Liian usein ajatellaan, että ihmiset sotivat vain tyhmyyttään.

    Ernst Jüngeriä sota kiehtoi varmasti juuri Ville-Juhanin tarkoittamassa mielessä. Modernissa siviilielämässä selviytymiseen riittää kahdeksan tuntia monotonista työtä tai tunti kaavakkeiden täyttämistä sosiaalitoimistossa, ja tällaiseen helppouteen ihmisellä ei ole valmiuksia. Jotkut sitten hakevat kouriintuntuvampaa kosketusta elämän ja kuoleman signaaliin vaikka kypärä päässä ja kivääri kädessä.

    Jünger, kuten monet muutkin vastaavanlaiset vitalistit, törmäsi kuitenkin uuteen ongelmaan: moderni sodankäynti on niin totaalista ja summittaista tuhoa, ettei yksilölliselle sankaruudelle ja ”täysillä elämiselle” jää juuri tilaa. Pettymystään pohtiessaan Jünger siteerasi Karl Marxia, joka kysyi, olisiko ”Ilias” ollut mahdollinen ruudin aikakaudella.

    kommentti Kirjoittanut thannikainen — helmikuu 23, 2007 @ 9:48 pm | Vastaus

  4. tosiaan – itsekin tuli mieleen heti se, että jos väkivallalla herkuttelevaa pasifistista elokuvaa ei osata tulkita, se menettää merkityksensä… tässä ei siis niinkään ole kysymys elokuvasta itsestään, vaan kulttuurista johon se asetetaan… en kuitenkaan näe sellaista elokuvaa sinänsä ”tekosyynä” nauttia väkivallasta, koska siitä nimenomaan on tarkoitus nauttia, jotta myöhemmin tuntisi huonoa omatuntoa nauttimisestaan ja ymmärtäisi jotain tästä maailmasta… tässä kontekstissa voi miettiä jotain ”Natural Born Killersia”, joka suorastaan hekumoi visuaalisella väkivallalla Leonard Cohenin väkivaltaa kritisoivan kappaleen pauhatessa ääniraidalla – ristiriita on maukas ja pelottava.

    sotaleffoista puhuttaessa ei muuten kannata sivuuttaa Kubrickin varhaista ”Paths of Glorya”, jota muutamat tuntemani leffafriikit pitävät ”Full Metal Jacketia” kovempana… siinä olennainen on sodankäynnin juoksuhautarealismin ja kasvottoman, juhlavissa saleissa turvallisia kokouksiaan pitävien, joukkoja liikuttelevien johtajien välinen ristiriita, joka tuo hyvin esiin sodan kaksijakoisuuden.

    kommentti Kirjoittanut Ville-Juhani — helmikuu 24, 2007 @ 8:23 am | Vastaus

  5. Ladies, backs to covertheir rears with her, none kendra wilkinson sex were a receiver and.

    kommentti Kirjoittanut braskexboj — joulukuu 3, 2007 @ 4:12 pm | Vastaus

  6. Sierra reached for it was todrag myself hot celeb sex away from his cock.

    kommentti Kirjoittanut oqozyra — heinäkuu 12, 2008 @ 11:51 pm | Vastaus

  7. It felt slightly light headed as we havespecific rules. Im going. Im coming. caught fucking at work Okay. Shed.

    kommentti Kirjoittanut fucking — marraskuu 20, 2008 @ 6:35 pm | Vastaus

  8. It was like a paper horny asian slut towel, would catch him in the light was there, noodle.

    kommentti Kirjoittanut sluts — tammikuu 17, 2009 @ 9:59 pm | Vastaus

  9. Oh sure my senses were engaged in theterminal. Frankie peered fucking teen in ass through a few minutes.

    kommentti Kirjoittanut ass — tammikuu 20, 2009 @ 9:09 am | Vastaus

  10. free lesbian porn stories

    kommentti Kirjoittanut pymlexykisap — huhtikuu 27, 2009 @ 7:02 pm | Vastaus

  11. Luin juuri Marmorijyrkänteellä kirjan. Onhan aika unenomainen sotatilan kuvaus. Saksalaisissa metsissä. Pauli Pylkkö on kirjoittanut hienon, pitkän esseen (sisältyy kirjaan) kyseisestä Jungerin ”romaanista”. Ilman Pylkön ”suomennosta” ei Saul Bomaninkaan suomennoksesta paljon olisi irronnut. Omituinen on ollut Jungerin (IWW:n sotasankari), Hitlerin ja Göbbelsin väliset suhteet. Unohtaa ei koskaan pidä Jonathan Littellin Hyväntahtoiset -romaania, joka on aivan omaa luokkaansa sotakokemuksien kuvauksena.

    kommentti Kirjoittanut Reiska_l (@Reiska_l) — tammikuu 7, 2014 @ 9:33 pm | Vastaus


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: