Marginalia

huhtikuu 4, 2007

Kuvilla kirjoitettu

Filed under: Uncategorized — thannikainen @ 9:32 pm

Katsoin hiljattain japanilaisen Kon Ichikawan elokuvan ”Tulia tasangolla” (1959). Se perustuu Shohei Ookan samannimiseen romaaniin, joka on omia kestosuosikkejani proosakirjallisuudessa. Jos on lukenut kirjan ensin ja vaikuttunut siitä, elokuvaa katsoessa tekee pakostakin vertailua.

Kinematografisin keinoin on tavoitettu romaanin metafyysinen kauhu ja biologisuus. Erityisen vaikuttava on kohtaus, jossa päähenkilö katsoo kämmenellään kävelevää muurahaista ja ravistaa sen lopulta inhoten pois. Lähikuva muurahaisen etenemisestä rinnastuu laajoihin maisemaotoksiin, jossa miniatyyrikokoinen yksinäinen ihmishahmo vaeltaa avaran näkymän poikki, ja kiteyttää samalla koko tarinan tematiikan.

Elokuvasta löytyy myös humoristisempaa ilmaisua, jota romaanissa ei ole. Esimerkkinä mainio kohtaus, jossa kuvataan sotilaan tien viereen hylkäämiä saappaita. Toinen sotilas ottaa saappaat ja jättää tilalle omat huonokuntoisemmat jalkineensa. Seuraava sotilas tekee saman, ja kuvio toistuu kunnes paikalla on enää riekaleiset kenkien jäännökset.

Usein kuulee ihmisten valittavan pettymystään kirjan filmatisointiin. Mutta rohkenen väittää, että kehnojen tai keskinkertaisten kirjojen pohjalta tehtyjä hyviä elokuvia on vähintään yhtä paljon. Kiinnostavimmissa tapauksissa sekä kirja että elokuva ovat vahvoja, mistä esimerkkinä juuri tämä ”Tulia tasangolla”.

Kirjaa ja filmatisointia ei pitäisi vertailla arvottavasti. Ne ovat kaksi itsenäistä taideteosta, joista toinen on vain saanut idean toisesta. Kunnollinen elokuva perustuu kirjaan vain sen verran kuin kunnollinen kirja perustuu elämään. Kyse on transformaatiosta, jonka liian tarkka rinnastaminen alkuperäiseen pilaa. Jos filmatisointi on huono, se ei johdu siitä, että ohjaaja ei noudattanut alkuteosta riittävän tarkasti. Ei ole kirjan ansiota, jos filmatisointi on hyvä. Jos elokuvasta on jätetty pois jokin kirjan kohtaus tai henkilö, ei voida puhua puuttumisesta.

Ichikawan ”Tulia tasangolla” on hyvä jo siksi, ettei se pyri orjallisesti kuvallistamaan romaania, vaan seisoo omilla jaloillaan visuaalisena taideteoksena. Toinen hyvä esimerkki on Billy Wilderin ”Lost Weekend”, joka perustuu Charles Jacksonin romaaniin. Ohjaajista vain harva ja katsojista vielä harvempi tajuaa, että elokuva on ensisijaisesti kuvien kieltä, ”kirjoitusta liikkuvilla kuvilla ja äänillä”. Vaikka elokuva tämän ohella myös kertoo tarinoita ja ilmaisee ajatuksia, se ei ole kirjallisuutta. Sitä pitää lukea eri tavalla.

Advertisements

2 kommenttia »

  1. Erno Paasilinna suositteli minulle aikoinaan Shohei Ookan kirjaa. Kertoi että se on Veijo Meren lempisotakirja, joka ehkä kertoo kirjan tasosta jotakin.

    kommentti Kirjoittanut Lassi Kämäri — huhtikuu 11, 2007 @ 6:28 pm | Vastaus

  2. Veijo Meri on myös kirjoittanut ihan kelvollisen esseen Ookan romaanista. Se löytyy ainakin kirjoituskokoelmasta ”Julma prinsessa ja kosijat”.

    kommentti Kirjoittanut thannikainen — huhtikuu 11, 2007 @ 8:51 pm | Vastaus


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: