Marginalia

Touko 21, 2007

Avaruusolento uudella mantereella

Filed under: Uncategorized — thannikainen @ 10:00 am

Luin hiljattain Jean Baudrillardin ”Amerikan”, jonka olen halunnut lukea jo kauan.

Kirjan alkumetrit kirvoittivat saman turhautuneen ähkäisyn kuin kenen tahansa ”mannermaisen” filosofin teokset: miksi nämä ranskalaiset sammakot eivät saa sanottua mitään suoraan ja selkeästi, vaan kaikki pitää kääriä hämärään ja läpikäsitteellistettyyn kieleen?

Mutta päästyään itse asiaan, amerikkalaisen elämänmenon ilmiöiden konkreettiseen kuvaukseen ja analyysiin, ”Amerikka” muuttuu pirullisen kiinnostavaksi. Baudrillardin vahvuutena on hänen valitsemansa kylmän puolueettoman tarkkailijan positio. Sen kautta hän saavuttaa moraalisista tuomioista pidättäytyvän luottamuksen paljaiden tosiasioiden todistusvoimaan, joka on edellytys tämänkaltaisten teosten onnistumiselle. Hän kykenee kirjoittamaan raporttinsa modernin elämän ytimestä kuin olisi pudonnut sinne toiselta taivaankappaleelta.

Baudrillardin asenne on hyvin lähellä toisen Amerikan tarkkailijan, Oscar Wilden lähtökohtia. Wildekään ei ottanut asiakseen tuomita uuden mantereen elämänmuotoa, vaikka pitikin sitä kummallisena, huvittavana ja vulgaarina. Tällainen terve vieraan uteliaisuus tuntuu kadonneen tämän hetken eurooppalaisilta: Amerikkaa ihaillaan tai vihataan sokeasti pyrkimättä näkemään, mitä se on. Toki amerikkalaiset ovat omasta näkökulmastamme vulgaareja ja moukkamaisia. Mutta eivätkö he saisi olla sellaisia?

Baudrillard kirjoittaa: ”Minulle ei ole olemassa totuutta Amerikasta. En tahdo amerikkalaisten olevan muuta kuin amerikkalaisia. En vaadi heitä olemaan älykkäitä, maltillisia tai omaperäisiä. Haluan heidän ainoastaan kansoittavan paikkaa, joka on yhteismitaton suhteessa omaan kotipaikkaani.” Täsmälleen saman ajatuksen ilmaisi ”America is not the world” -kappaleessaan Morrissey, Wilden oppipoikia hänkin: ”and I love you, I just wish you’d stay where you is.”

”Amerikasta” löytyy tiettyä yleispätevyyttä ja profeetallisuutta. New Yorkin maratonista Baudrillard toteaa:

”Maraton on mielenosoituksellinen, mainostamiseen liittyvä itsemurhan muoto. Se on juoksemista, jonka päämääränä on osoittaa, että kyetään menemään omille rajoille, ja jonka kautta pyritään todistamaan… mitä? Että pystytään viemään suoritus loppuun. Myöskään graffiteilla ei ole muuta sanottavaa kuin: nimeni on se-ja-se ja olen olemassa! Ne ovat ilmaista mainosta olemassaololle.”

Edellinen pätee kaikkialla, ei vain Yhdysvalloissa. Minusta tuntuu, että sillalla seisova mies Edvard Munchin taulussa huutaa yksinkertaisesti: ”Olen täällä!” Joka tapauksessa se on modernin ihmisen viesti maailmalle. Oleminen on havaituksi tulemista, tiesi piispa Berkeley, ja tullakseen havaituksi täyttyvässä maailmassa pitää huutaa yhä lujempaa.

On sanottu, että jos ihminen joutuisi asumaan lentokentällä tai keskusrautatieasemalla, hänen olisi ennen pitkää tapettava joku päästäkseen totaalisesta, ahdistavasta anonyymiydestään. No, tietääkseni lentokentillä myös asuu ihmisiä, eikä siellä tapahdu juurikaan murhia. Mutta nykyaikainen kaupunkielämä alkaa kokonaisuudessaan muistuttaa lentokenttää tai messuhallia. Keskellä Saharan autiomaatakin yksilö luultavasti tuntisi itsensä merkityksellisemmäksi kuin tässä ihmisten, merkkien ja signaalien muurahaispesässä.

”Amerikka” ilmestyi vuonna 1986. Sen jälkeen modernin ihmisen huomionhakuinen huuto on saanut makaaberimpia muotoja. Eikö jonkin aikaa sitten tapahtunut Virginian ampumavälikohtaus ole loogista jatketta tälle kaikelle? Enää ei riitä, että ohikulkijaa koputtaa olkaan, pitää lyödä moukarilla.

Myös autoilusta Baudrillard löytää tärkeitä ulottuvuuksia: ”Ajamalla oppii tietämään huomattavasti enemmän yhteiskunnasta kuin eri tieteenalojen kautta yhteensä.” Los Angelesissa elämän rytmiä määrittää polttomoottori: ”Tässä keskipakoisessa suurkaupungissa joutuu rikollisen asemaan heti, jos astuu ulos autostaan. Siitä hetkestä alkaen, jolloin ryhtyy taittamaan taivalta jalan, muuttuu yleisen järjestyksen kannalta vaaratekijäksi, jota voidaan verrata maanteillä harhaileviin koiriin.”

Tämä assosioituu mielessäni tietokonepeliin nimeltä ”Crash”, jonka kaverini aikoinaan esitteli minulle. Pelin idea on selkeän suoraviivainen. Kaikki alkaa urheiluauton ohjaamosta. Moottori kiihdytetään täysille kierroksille, minkä jälkeen ampaistaan liikkeelle ja syöksytään moottoritieliittymään vastaantulevien kaistalle. Tarkoituksena on saada aikaan mahdollisimman paha ketjukolari. Törmäyksen jälkeen tapahtumia kuvataan ulkoapäin, ja autojen yhteentörmäykset ja kaatumiset näytetään hidastettuina otoksina kuin Sam Peckinpahin elokuvissa.

Tätä suurempaan ja suorempaan nihilismiin on vaikea päästä. Yleensä tietokonepelien silmitön väkivalta pyritään oikeuttamaan edes jollakin lapsellisella (pelasta maailma ulkoavaruuden iljetyksiltä tms.) korkeammalla päämäärällä, mutta nyt ei edes teeskennellä, että tarkoituksena olisi jokin muu kuin hävityksen aiheuttaminen.

Onko kyseessä pelaajasukupolven äärimmäinen kyynistyminen? ”Crash” tuntuu pelikulttuurin ”lopulliselta” ilmiöltä, jonka potentiaalisia ostajia ovat psykopaatit ja ultrakyllästyneet. Vai voisiko siinä nähdä aggression, protestin siemeniä? Pelissähän isketään suoraan ja peittelemättä elämäntapamme pyhiin lehmiin: autoihin, kuljetuksiin ja liikkeelläoloon. Monotoninen, yhä kiihtyvä liike pysäytetään kamikaze-iskulla. ”Kun matka katkeaa, ei kukaan ole oikealla tiellä”, kirjoitti Saarikoski.

Mainokset

8 kommenttia »

  1. Baudrillard kirjoittaa Amerikassa myös, että ”ajaminen on muistinmenetyksen sensaatiomainen muoto” – tämä eetos liittää Baudrillardin filosofian suoraan Paul Virilioon ja hänen ’dromologiaansa’, vauhdin tieteeseen, jossa laitteiden, liikkumisen ja kuvien nopeus lopulta peittoaa ihmisen alleen… liike, jota ei osata pysäyttää on johtanut tietenkin historian pahimpiin katastrofeihin.

    kommentti Kirjoittanut Ville-Juhani — Touko 21, 2007 @ 4:16 pm | Vastaus

  2. Olen ainoa lähipiiristäni tuntemani viva la Bush -henkilö, ilmeisesti poikkeusyksilö koko Suomessa. Tämä siis alustukseksi.

    ”Kylmän puolueettoman tarkkailijan positiota” ei ole olemassakaan. Yksistään ilmiön havainnoiminen merkitsee siihen osallistumista. Tästä seuraa se, ettemme koskaan pysty näkemään mitään minä se oikeasti olisi, koska jo havaintomme itsessään muuttavat ilmiötä. Ja sitten, onko olemassa mitään Amerikkaa, tai Suomea tai Kiinaa ns platonisella tasolla? Toisaalta termi ”pyrkimys” on käsittääkseni eräänlainen avainsana kirjoituksessasi, joten siinä mielessä krittiikkini on tarpeetonta. Mutta kuten alustuksestani jotain voi päätellä, mielestäni ilmiöön on edes jollakin tavoin osallistuttava, jotta sitä voisi kritisoida.

    Terve uteliaisuus kuoli monikulttuurisuuden myötä. Silloin kun ”oma” lakkasi olemasta kiinnostava, katosi merkitys myös muista. Nihilismin kasvu johtuu osaltaan siitä, ettei ole enää mitään millä olisi mitään merkitystä. Ei ole ole edes pyhää tai tabua, jota rikkoa.

    -Sasa

    kommentti Kirjoittanut SL — Touko 24, 2007 @ 7:56 pm | Vastaus

  3. Erilaiset amerikkalaiset

    Marginalia-blogissa Timo Hännikäinen kirjoittaa kiinnostavasti Jean Baudrillardin Amerikka-kirjasta.
    Yksi juttu kirjoituksessa taas vähän, muttei paljon, jäi ihmetyttämään: kuinka helposti “Amerikka” koetaan tai kuvataan jonkinlaise…

    Paluuviite Kirjoittanut tsalonen — kesäkuu 11, 2007 @ 12:31 pm | Vastaus

  4. Minä pidin Baudrillardin Amerikasta, mutta pidin myös Antonionin Zabriskie Pointista ja Jean-Luc Godardin Weekendistä.

    Baudrillardin lukemisen aikaan olin jo ollut takaisin Suomessa 10 vuotta, joten olin rauhoittunut hieman Vietnamin sodan vastaisen taistelun melskeistä.

    Monet sen taistelun veteraaneista sanoivat silloin, kun kumpikin leffa esitettiin siellä tuoreeltaan, että Antonioni ja Godard ovat vääristelleet Amerikan eivätkä ole kykeneviä koskaan käsittämään sitä.

    Kun en ole enää mennyt takaisin, ei ole tullut kysytyksi ovatko lukeneet Baudrillardin. Todennäköisesti ovat. Se ohutta maanalaista kerrosta edustava älymystö siellä suhtautuu Eurooppaan hyvin kiihkeästi.

    kommentti Kirjoittanut Ripsa — heinäkuu 26, 2007 @ 6:39 pm | Vastaus

  5. Kirjoitit Baudrillardin Amerikasta seuraavasti:

    ”Kirjan alkumetrit kirvoittivat saman turhautuneen ähkäisyn kuin kenen tahansa “mannermaisen” filosofin teokset: miksi nämä ranskalaiset sammakot eivät saa sanottua mitään suoraan ja selkeästi, vaan kaikki pitää kääriä hämärään ja läpikäsitteellistettyyn kieleen?”

    Olet ehkä hyvinkin perehtynyt filosofiaan, enkä tässä arvostele Sinua, mutta vaikka kommentissa on tietty mieli – ranskalainen filosofia liikkuu hämärämmässä kielen ja arkilogiikan rekisterissä kuin muu filosofia – herättää sen yleisyys, se että siihen aina pienin väliajoin törmää, itsessäni hämmennystä.

    Olen ”ammattifilosofi”, mutta en pysty lukemaan analyyttisen filosofian merkkiteoksia. Tiedän harvoja filosofeja, jopa ns. Helsingin teoreettisen filosofian koulutuksen läpikäyneitä, jotka siihen pystyvät. Miksi? Niiden kielenkäyttö ja ajattelun tapa vaatisivat niin paljon taustatöitä.

    Pragmatismi on länsimaisista akateemisista filosofioista helpointa, uskoisin, mutta omat keskeiset lukukohteeni, italialainen ja saksalainen filosofia ovat paikoin yhtä vaativia tai vaativampiakin lukukohteita kuin ranskalainen (Heidegger, Agamben).

    Väitän että ranskalaisen filosofian ”ongelma” on seuraava:

    Sitä tuntuu luontevalta lähestyä ilman vahvaa filosofista perustaa. Miksi? Ranskalainen filosofi puhuttelee lukijaa, hakee tätä dialogiin. Hän käsittelee kulttuuria. Hänen teoksensa julkaistaan pieninä kirjoina (vrt. analyyttisen filosofian artikkelit erilaisissa journaleissa) ja suomeksi (saksalaista ja italialaista käännetään vähemmän). Lisäksi ranskalainen filosofia on aikamme muotifilosofiaa. Siihen on luonteva tarttua. Moni tarttuu Baudrillardiin – ja kokee hänet mutkikkaaksi. Mutta kyllä Fichten, Kripken, Dennetin ja Rovattin kanssa saa myös painia kyllikseen.

    Kun kyseessä ei ole filosofian johdantokirja, filosofi pyrkimässä erityiseen helppolukuisuuteen (paikoin esim. Rorty) tai filosofi käymässä julkista keskustelua (von Wrightin esseet – hänen tutkimuksensahan ovat suurimmalle osalle meistä täyttä hepreaa), filosofia on itseensä kiertynyttä, ja tavalla tai toisella aina vaikeaselkoista. Suurimpaan osaan filosofiaa ei filosofian ulkopuolinen kuitenkaan törmää. Ranskalainen, kirjallisuuden kanssa flirttaileva filosofia toimiikin tässä aallonmurtajana. Suurin osa ranskalaisen filosofian kriitikoista voisi yhtä hyvin (perustellusti) valittaa koko filosofian vaikeaselkoisuudesta, sen (tavalla tai toisella) oman napansa ympärille kietoutuneesta luonteesta ja siitä miten paljon siinä on juututtu käsitteisiin.

    Kiitos ajatuksia herättävästä blogista. Tiedän, kommenttini ei suoranaisesti koske Sinun ajatuksiasi, mutta herättipä nyt kuitenkin muotoilemaan tämän omani. Baudrillardin valokuvatkin ovat muuten tavallaan vaikeaselkoisia…

    kommentti Kirjoittanut Ryynäsen Max — heinäkuu 31, 2007 @ 11:03 am | Vastaus

  6. Täällä on ollut pitkään hiljaista, onko marginalia muuttanut jonnekin josta en älyä sitä hakea?

    kommentti Kirjoittanut JPK — helmikuu 25, 2008 @ 6:10 pm | Vastaus

  7. I’m not Fine/well/okay, I got cramps!!

    fine. Well… okay
    fine (well, okay –
    fine. Well, okay,
    fine… well… okay,
    fine (well, okay,
    fine. Well okay –
    fine.. well okay
    fine.” Well, okay
    fine…well okay,
    fine, well okay
    fine. Well, okay.
    fine. Well… – Okay,
    fine”.”Well,okay
    fine. well okay,
    fine (well okay…
    fine.” Well, okay.
    Fine/well/okay,
    fine;well;okay;
    fine.” ”Well, okay”,
    fine, well okay…

    kommentti Kirjoittanut retry — helmikuu 29, 2008 @ 11:07 am | Vastaus

  8. ”miksi nämä ranskalaiset sammakot…” mukavaa huomata että joku jaksaa vielä ensimmäisen yli…

    kommentti Kirjoittanut timbe — helmikuu 7, 2010 @ 8:43 pm | Vastaus


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

%d bloggers like this: